Luonto, metsä, järvi, reitit

  1. aamu: usva, kastepisarat, keijukaiset
  2. jälki: polut. Kalliomaalaukset. Petolinnun jäljet hangessa. Heinän viilto sormessa. Tikan hakkaama puu. Tuntemattoman suurikokoisen eläimen jäljet pihamaalla.
  3. hiljaisuus: ei ole hiljaisuutta. Hiljainen metsä hämmentävä, lumi vaimentaa äänet. Akustiikka. Hiljaisuuden kuva: kun näkee joutsenen lentämässä mustan veden päällä. Hiljaisuuden rikkoutuminen, kala loiskahtaa vedessä.
  4. kasvot: kivet, juurakot. Kasvot heijastuksissa –  jotkut näkevät niitä liikaakin. Pienten ötököiden hassut naamat.
  5. suoja: nuotiopiiri kun ilta hämärtyy – ikiaikainen. Tai kuinka vanamo kasvaa havumetsän suojassa, yövilkan vaatimattomuus, suppuun yöksi vetäytyvät ketunleivät. Tuulen suoja.
  6. tuoksu: suopursu, aggressiotuoksu. Talvesta puuttuvat tuoksut tai kuinka suopursut tuoksuvat vielä lumenkin tultua. Keväinen sade. Valkolehdokki yöllä. Havujen tuoksut.
  7. juuri: mäntyjen juuret kuluneilla poluilla. Kaatuneiden puiden juurakot. Kämmeköiden juurimukulat. Miten kasvit ovat tarrautuneet eri tavalla maahan, millaisiin paikkoihin. Juurettomuus.
  8. valo ja varjo: kun on sininen hämärä varjo ja valo kullankeltaista aamulla – miten valo ja varjo sopivat, sovittelevat. Siluetit, kuinka ötökät näkyvät lehtien läpi vastavalossa. Metsätiellä pitkät varjot. Täysikuu, puiden varjot heittyvät hangelle.
  9. kukka: tunnistaminen. Vaikeasti lähestyttävät. Kuinka tähtitalvikin luokse pitää kumartua. Kuinka Kilpisjärvellä kaikki kukat kukkivat samaan aikaan. Poikkeamat. Hyönteiset.
  10. polku: kivinen, mutka. Pitkin harjua mutkitteleva polku. Ruumissaatto, merkityt puut. Halu kävellä, polun lumo.
  11. heijastus: pilvilätäköt. Kurenniemen sadussa tyttö sukeltaa lätäkköön, peilimaailma, toinen näkökulma. Kun maailman pinta alkaa väreillä, hajota. Värien sekoittuminen.
  12. liike: luonto koko ajan liikkeessä – kuvan pysähtyneisyys vääristää todellisuuden. Tähtien liike. Liike on kuvaajan kirous. Tai mahdollisuus: pitkä valotusaika. Tuuli. Kaikki virtaa.
  13. pisara: kaste hämähäkinseitissä, maailmankaikkeus vesipisarassa. Miltä tuntuu iholla, hiuksissa. Sumu vesiputouksen luona. Kallionkielekkeen päältä alas vedenpintaan putoavat pisarat.
  14. leikki: saukon jäljet lumisessa rinteessä. Puron solina. Tuuli. Tuuli puissa, tuuli heinikossa, tuuli hiuksissa. Tuli. Liekki savuna ilmaan.
  15. kelo: pinta, pesä, aika. Pystyssä yhä, sinnittelee, tähystyspaikka. Hevosmuurahaisten syömät rungot.
  16. pieni: kirva. Kaikki mitä ei näe paljaalla silmällä. Halu nähdä pientä pakottaa menemään lähelle. Läheisyys.
  17. vihreä: valo, syvyys. Vihreää ei voi nähdä ennen kuin se on puhki. Metsässä vihreän kaikki sävyt ja milloin edes on vihreää – värien katoaminen kaukaisuudessa, hämärtyessä. Syksy: vihreän muodonmuutos.
  18. jää: peittää, näyttää, heijastaa. Yötaivas, kuu. Jäämuodostelmat, jäätynyt liike, koskien kuohu. Jään läpi voi nähdä. Tai kun näkee vain oman varjonsa.
  19. hämärä: nuotiolla. Kun tähdet syttyvät, yksi kerrallaan, sata, tuhat kerrallaan. Usva pelloilla. Ympäriltä kuuluva rapina. Metsä hiipii lähemmäksi.

Pään lihaksia

  1. otsalihas kohottaa kulmakarvoja
  2. silmän kehälihas sulkee silmän
  3. nenälihas puristaa sieraimia kiinni
  4. sisempi ylähuulen ja nenänpielen kohottaja
  5. ulompi ylähuulen ja nenänpielen kohottaja
  6. iso poskiluulihas vetää suupieltä ylös- ja taaksepäin (”naurulihas”)
  7. pieni poskiluulihas kohottaa ylähuulta
  8. poskilihas vetää suupieltä taaksepäin naurettaessa ja itkettäessä
  9. puremalihas
  10. suun kehälihas pitää suurakoa suljettuna ja kiristää huulia (esim. vihellettäessä)
  11. suun kolmikulmainen lihas vetää suupieltä alaspäin (tyytymätön ilme)
  12. alahuulen nelikulmainen lihas vetää alahuulta alaspäin

– Onni Oja, Piirtämisen taito (WSOY). Kuva 140: Pään lihaksia.

1. Moos. 3: 8-15

8 Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan.
9 Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ”Missä sinä olet?”
10 Mies vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin.”
11 Herra Jumala kysyi: ”Kuka sinulle kertoi, että olet alasti? Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?”
12 Mies vastasi: ”Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.”
13 Silloin Herra Jumala sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt!” Nainen vastasi: ”Käärme minut petti, ja minä söin.”
14 Herra Jumala sanoi käärmeelle:
— Koska tämän teit, olet kirottu.
Toisin kuin muut eläimet,
karja ja pedot,
sinun on madeltava vatsallasi
ja syötävä maan tomua
niin kauan kuin elät.
15 Käärme vastasi: ”Aivan sama mulle!” Sitten se nappasi hampaillaan kiinni hännänpäästään, jännitti koristellun vartalonsa kauniiksi renkaaksi ja vieri hämmästyttävän nopeasti alas Paratiisin rinnettä.

Käärmeet kuin tynnyrinvanteet

Albertus Seban tavalle kuvata käärmeet löytyy todellakin muitakin selityksiä kuin pyrkimys sommitteluun. Hännänpää suussaan kierivistä käärmeistä on kerrottu kansanperinteessä monissa maissa, Pohjolan perukoillakin.

Yksi kertomus löytyy Lars Levi Laestadiuksen tutkimuksiin perustuvasta teoksesta Lappalaisten mytologian katkelmia, Tietolipas 170, SKS. toim. Juha Pentikäinen.

Uskomuksen mukaan keväällä käärmeiden kerääntyessä parittelemaan suurena parvena joukossa on valkoinen käärmekuningas, joka leikittelee valkealla käärmekivellä. Jos onnistuu tuon kiven nappaamaan, saa kaiken, minkä haluaa. Mutta helppoa se ei ole, sillä peräänsä saa koko raivoisan käärmelauman, jolta on vaikea päästä karkuun (s. 97, suom. Risto Pulkkinen):

Hänen on aivan mahdotonta päästä pakoon, kun käärmeet tarttuvat itseään kiinni hännänpäästä ja rullaavat eteenpäin kuin tynnyrinvanteet niin nopeasti, ettei edes nopein hevonen voi juoksemalla ehtiä alta.

 


 

Pohjoisamerikkalaiseen mytologiaan liittyvä artikkeli The Hoop Snake Story – With Some Theories of Its Origin.

As other serpents crawl upon their bellies, so can this; but he has another method of moving peculiar to his own species, which he always adopts when he is in eager pursuit of his prey; he throws himself into a circle, running rapidly around, advancing like a hoop, with his tail arising and pointed forward in the circle, by which he is always in the ready position of striking.

– J. F. D. Smyth, in 1784 (Tour in the U. S. A., Vol. I, p. 263-65. London)