nuoruuden teknologia haamukipuna sormenpäissä
peilikuva
jos vilkaisee peilikuvaansa riittävän nopeasti,
saattaa tunnistaa itsensä
Titanian kukkamaja
Tiedän partaan, missä tuoksuu villitimjami
ja helottavat kevätesikot ja nuokkuorvokit,
ja kuusamien köynnöskatto varjon suo
ja tuuli omenan ja myskiruusun tuoksun tuo
– Oberon; William Shakespearen näytelmässä Juhannusyön uni, suom. Matti Rossi
sylikkäin
painovoiman kepeää viiniä olkapäillään
kaatuneiden puiden juurakot sylikkäin
vasten hengitystä
vartaloiden hioutuessa vasten hengitystä
ajatus kadottaa kuivuneen jokiuomansa
Torson kauneus
torson kauneus on raajojensa summa
ei milloinkaan se tyhjiin raukene
syystaivas
suudelmien lukumäärä linnunradaksi
lamppumustan syystaivaan kanteen
hiljaisuuden käsien vedostama yö
kantaa valon minkä päivä kulutti
tarvitsee vain nostaa katse ylös
riverrun
onnen aamun
haamurimaa
kohti kumarrun
kiemurran, avarrun
ihon alla riverrun
kaarisiltaa sun
Luonto, metsä, järvi, reitit
- aamu: usva, kastepisarat, keijukaiset
- jälki: polut. Kalliomaalaukset. Petolinnun jäljet hangessa. Heinän viilto sormessa. Tikan hakkaama puu. Tuntemattoman suurikokoisen eläimen jäljet pihamaalla.
- hiljaisuus: ei ole hiljaisuutta. Hiljainen metsä hämmentävä, lumi vaimentaa äänet. Akustiikka. Hiljaisuuden kuva: kun näkee joutsenen lentämässä mustan veden päällä. Hiljaisuuden rikkoutuminen, kala loiskahtaa vedessä.
- kasvot: kivet, juurakot. Kasvot heijastuksissa – jotkut näkevät niitä liikaakin. Pienten ötököiden hassut naamat.
- suoja: nuotiopiiri kun ilta hämärtyy – ikiaikainen. Tai kuinka vanamo kasvaa havumetsän suojassa, yövilkan vaatimattomuus, suppuun yöksi vetäytyvät ketunleivät. Tuulen suoja.
- tuoksu: suopursu, aggressiotuoksu. Talvesta puuttuvat tuoksut tai kuinka suopursut tuoksuvat vielä lumenkin tultua. Keväinen sade. Valkolehdokki yöllä. Havujen tuoksut.
- juuri: mäntyjen juuret kuluneilla poluilla. Kaatuneiden puiden juurakot. Kämmeköiden juurimukulat. Miten kasvit ovat tarrautuneet eri tavalla maahan, millaisiin paikkoihin. Juurettomuus.
- valo ja varjo: kun on sininen hämärä varjo ja valo kullankeltaista aamulla – miten valo ja varjo sopivat, sovittelevat. Siluetit, kuinka ötökät näkyvät lehtien läpi vastavalossa. Metsätiellä pitkät varjot. Täysikuu, puiden varjot heittyvät hangelle.
- kukka: tunnistaminen. Vaikeasti lähestyttävät. Kuinka tähtitalvikin luokse pitää kumartua. Kuinka Kilpisjärvellä kaikki kukat kukkivat samaan aikaan. Poikkeamat. Hyönteiset.
- polku: kivinen, mutka. Pitkin harjua mutkitteleva polku. Ruumissaatto, merkityt puut. Halu kävellä, polun lumo.
- heijastus: pilvilätäköt. Kurenniemen sadussa tyttö sukeltaa lätäkköön, peilimaailma, toinen näkökulma. Kun maailman pinta alkaa väreillä, hajota. Värien sekoittuminen.
- liike: luonto koko ajan liikkeessä – kuvan pysähtyneisyys vääristää todellisuuden. Tähtien liike. Liike on kuvaajan kirous. Tai mahdollisuus: pitkä valotusaika. Tuuli. Kaikki virtaa.
- pisara: kaste hämähäkinseitissä, maailmankaikkeus vesipisarassa. Miltä tuntuu iholla, hiuksissa. Sumu vesiputouksen luona. Kallionkielekkeen päältä alas vedenpintaan putoavat pisarat.
- leikki: saukon jäljet lumisessa rinteessä. Puron solina. Tuuli. Tuuli puissa, tuuli heinikossa, tuuli hiuksissa. Tuli. Liekki savuna ilmaan.
- kelo: pinta, pesä, aika. Pystyssä yhä, sinnittelee, tähystyspaikka. Hevosmuurahaisten syömät rungot.
- pieni: kirva. Kaikki mitä ei näe paljaalla silmällä. Halu nähdä pientä pakottaa menemään lähelle. Läheisyys.
- vihreä: valo, syvyys. Vihreää ei voi nähdä ennen kuin se on puhki. Metsässä vihreän kaikki sävyt ja milloin edes on vihreää – värien katoaminen kaukaisuudessa, hämärtyessä. Syksy: vihreän muodonmuutos.
- jää: peittää, näyttää, heijastaa. Yötaivas, kuu. Jäämuodostelmat, jäätynyt liike, koskien kuohu. Jään läpi voi nähdä. Tai kun näkee vain oman varjonsa.
- hämärä: nuotiolla. Kun tähdet syttyvät, yksi kerrallaan, sata, tuhat kerrallaan. Usva pelloilla. Ympäriltä kuuluva rapina. Metsä hiipii lähemmäksi.